Vanha Testamentti JKR

Vanha Testamentti - Jumalan Kansan Raamattu

Viisi Mooseksen kirjaa eli Pentateukki

Vanhan testamentin ensimmäisenä osana on viisi Mooseksen kirjaa eli Pentateukki (= Viisiosainen kirja). KIRKKORAAMATUN (1938) kielenkäytön mukaan sen myöhemmät kirjat käyttävät siitä nimityksiä laki (hebr. TooRaaH), lain kirja, Mooseksen lain kirja, Jumalan lain kirja (Joos.1:7. 8:31,34. 24:26), Herran lain kirja (2Aik.17:9) ja Mooseksen laki (TooRaTh MooSheeH, 1Kun.2:3). VT puhuu siitä johdonmukaisesti Mooseksen laatimana.

Uusi testamentti puhuu Pentateukista samoin Mooseksen kirjoittamana (Luuk.24:44. Joh.1:17. 7:19,23. Ap.t. 15:5. Hebr.10:28 jne.). Hebr. sanan TooRaaH kreikk. vastine UT:ssa on nomos = laki, sääntö, ohje, määräys. Juurisana on JaaRaaH = opettaa, josta etuliitteellä MooReeH = opettaja. Sanan nomos käyttö sanan TooRaaH kreikk. vastineena johtuu siitä, että apostolien aikana kreikk. maailmassa käytetty VT:n Septuaginta käännös (LXX, laadittu n. 200 eKr.) tulkitsi sanan TooRaaH sanalla nomos. Raamatussa laki merkitsee useimmiten jumalallista opetusta, joka on ihmisten ylin ja ehdottomasti velvoittava uskon, opin ja käytöksen ohje.

Ensimmäinen Mooseksen kirja (Genesis)

Tämän kirjan Septuagintasta (LXX) peräisin oleva nimi GENESIS (=alku, synty) viittaa sen sisältöön: Se käsittelee maailman, ihmisten, kansojen ja Israelin syntyjä ja alkuvaiheita luomisesta Joosefin kuolemaan. Hebr. VT:ssa sen nimenä on sen ensimmäinen sana BeRee'ShiiTh = alussa. Se käsittelee aikaa (MT/KR:) 4076-1806 (LXX:) 5642-1806 eKr. Ks. Ajantieto-taulukkoa.

Tätä kirjaa, kuten kaikkia Raamatun kirjoja, koskee Paavalin sana 2Tim.3:16-17: "Koko Raamattu (eli: Jokainen [Raamatun] kirjoitus) on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." 1Moos. on Raamatun peruskirja, jonka sisältämille ilmoitustotuuksille ja historialle sen muut pelastus- ja historialliset totuudet rakentuvat.

Toinen Mooseksen kirja (Exodus)

Tämän kirjan nimi EXODUS = poislähtö viittaa israelilaisten lähtöön Egyptistä, jossa heitä sorrettiin lähes vuosisadan ajan kovalla pakkotyöllä ja sitten myös surmaamalla heidän poikalapsiaan. Kirja kertoo Mooseksen syntymästä, lapsuudesta, olosta pakolaisena Midianissa, vitsauksista, joilla Herra lopulta pakotti Egyptin faraon päästämään Israelin, ja sen matkasta Siinain niemimaan Hoorebille, jossa Herra teki sen kanssa liiton. Sen perusasia oli Dekalogi, Kymmenen käskyä. Siihen sisältyivät Hänen antamansa opetukset ja ohjeet liitonmajan jumalanpalvelusta ja kansan yhteiselämää varten. Loppuluvut kertovat liitonmajan rakentamisesta ja pukujen valmistamisesta papeille. Tällä kirjalla on perustava merkitys Israelin historiassa ja Jumalan ilmoitus- ym. toiminnassa vanhan eli Siinain liiton kautena vv. 1447 eKr.-30 jKr.

Egyptin arkeologia on löytänyt kaksi Israelin lähdön kautena laadittua tekstiä. Niistä Papyrus Ipuwer kertoo egyptiläisestä näkökulmasta maata kohdanneista "vitsauksista", jotka lopulta johtivat siihen, että farao päästi israelilaiset lähtemään. Siinä on myös maininta hallitsijan epätavallisesta kuolemasta. El-Arishin kiviteksti kertoo myrskytuulesta, pimeydestä ja faraon kuolemasta "vesipyörteessä" Pii-Kharotin (Pii-Hahirotin) luona. Faraon nimi oli Thom (lukeminen epävarma, myös luettu Chou), nähtävästi sama kuin Manethon, egyptiläisen historioitsijan (Josefuksen mukaan, C.Ap.l,75), Tutimaios (Dudumose?), joka oli maan Keskisen valtakunnan viimeinen farao. Israelin Egyptissä olo kuului tämän valtakunnan aikaan. Hyksojen eli amalekilaisten aika alkoi heidän sieltä lähdettyään, eikä ollut ennen sitä, kuten on oletettu.

Kolmas Mooseksen kirja (Leviticus)

Tämän kirjan nimi Leviticus on Septuagintasta ja merkitsee leeviläiskirjaa. Se oli Israelissa Leevin sukuun kuuluvien pappien ja heidän apulaistensa pyhien toimitusten "käsikirja", mutta siinä oli muitakin israelilaisia koskevia säädöksiä. Mooseksen on täytynyt laatia tämä kirja liitonmajan rakentamisen ja sen jumalanpalveluksen järjestämisen aikana, sillä ilman sitä papit eivät olisi tienneet, mitä heidän oli tehtävä. Siinä on noin 56 kertaa, että Herra puhui Moosekselle sen, mitä hän siihen kirjoitti. Tämä osoittaa, että liitonmaja ja sen jumalanpalvelusmenot olivat Herran säätämiä (enkelien välityksellä, Gal.3:19). Jeesus puhui yhdestä siinä olevasta säädöksestä Mooseksen antamana (3Moos.14:2-32: Mark.1:44. Luuk.17:14).

2Moos. kertoo, miten Herra teki Israelin kanssa liiton, että se olisi hänelle pyhitetty kansa. 3Moos.:n pääkorostus näkyy sanoista: "...olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä" (11:45). Pietari lainaa nämä sanat 1Piet.1:16 myös uudessa liitossa voimassa olevina, kuitenkin korkeammassa ja syvemmässä merkityksessä. Kirja kertoo tapauksista v. 1447 eKr.

3Moos. on suureksi osaksi vanhan liiton evankeliumia. Herra osoitti siinä israelilaisille, kuinka heidän syntinsä voivat tulla veriuhreilla sovitetuiksi ja kuinka he voivat saada ne anteeksi niiden perusteella. Se osoitti heille myös, kuinka he voivat ja heidän tuli sopia keskinäiset välinsä, milloin ne olivat rikkoutuneet syntien johdosta.

Hebrealaiskirje osoittaa, millä tavalla liitonmaja, sen papisto, uhrit, vihmonnat ym. on ymmärrettävä tyyppeinä/ esikuvina eli "tulevan varjoina" (Hebr.10:1), jotka viittaavat Jeesuksen sovitusuhriin, anteeksiantamukseen ja puhdistukseen Hänen veressään jne., ollen profeetallisia havainnoittavia vertauskuvia uuden liiton tosiasioista. Tässä merkityksessä 3Moos. on arvokas myös kristityille, vaikkakaan siinä säädetyt toimitukset sellaisinaan eivät ole olleet voimassa uuden liiton kauden alettua helluntaina 30 jKr.

Neljäs Mooseksen kirja (Numeri)

Neljännen Mooseksen kirjan nimi NUMERI on sen LXX:ssa olevan nimen Arithmoi = "luvut" latin. käännös. Tämä johtuu sen luvuissa 1-4 ja 26 kerrotuista Israelin väenlaskuista Siinailla ja Mooabin tasangolla. Niistä ensimmäiseen liittyivät ohjeet Israelin heimojen ja niiden sukujen marssi- ja leiriytymisjärjestykseksi matkalla. Hebr. nimi BeMiDBaR = erämaassa viittaa sen sisältöön, erämaavaellukseen Siinailta Mooabin tasangolle sekä sinä aikana annettuihin opetuksiin ja säädöksiin. Se kertoo tapauksista vv. 1446-1407 eKr. Kuten erityisesti 1Kor.10:1-12 viittaa, 4Moos. osoittaa havainnoittavin esimerkein, miten Jumalan kansan on maan päällä vaellettava uskossa Jumalan lupauksiin ja kuuliaisuudessa Hänen sanansa opetuksille (Matt.28:20) sekä kavahdettava tyytymättömyyttä, nurinaa, haureutta ym. syntiä. Muutoin he menettävät osuutensa iäiseen elämään ja joutuvat kadotukseen.

Viides Mooseksen kirja (Deuteronomium)

Viidennen Mooseksen kirjan nimi Deuteronomium = toinen laki johtuu siitä, että siinä toistetaan Siinailla annettuja lakeja ja ohjeita sekä annetaan uusia lakeja ja säädöksiä Kanaanin maassa asumista varten. Se sisältää Mooseksen esittämiä katsauksia Egyptistä lähdöstä Mooabin maahan saapumiseen. Mooses piti nämä puheensa 1407 eKr. Mooabin tasangolla Arabaassa Jordanin itäpuolella. Ennen sitä israelilaiset olivat valloittaneet mm. Gileadin ja Baasanin, missä Ruubenin ja Gaadin heimot sekä puoli Manassen heimoa saivat "perintöosansa". Mooses kehotti Israelin kansaa uskollisesti seuraamaan Herraa ja riippumaan Hänessä kiinni sekä ilmoitti, mitä oli seuraava Hänestä luopumisesta, syntielämästä ja epäjumalien palvontaan kääntymisestä. Ollessaan erämaassa Perkeleen kiusattavana Jeesus otti tästä kirjasta kaikki ne sanat, joilla Hän torjui kiusaukset. Siten hän osoitti, että se on todellisesti Jumalan sanaa (Matt.4:4-10).

Tämä kirja sanoo nimenomaan, että se on Mooseksen laatima: "Mooses kirjoitti tämän lain (TooRaaH) ja antoi sen papeille... Kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun,... Mooses lausui...tämän virren sanat" (5Moos.31: 9,24,30). Viimeisen luvun, joka kertoo Mooseksen kuolemasta, on joko Joosua tai joku muu hänen pyynnöstään laatinut ja liittänyt siihen.

Joosua

Tämä kirja käsittelee aikaa, jolloin Joosua Mooseksen kuoltua toimi Israelin kansan johtajana. Hänen ohjaamanaan se meni Jordanin yli ja valloitti suuren osan sen länsipuolella olevaa Kanaanin maata, joka jaettiin jäljellä olevien heimojen "perintöosiksi". Ruubenin ja Gaadin heimot sekä puoli Manassea olivat saaneet alueensa Jordanin itäpuolelta.

Joosuan kirja on laadittu ennen hänen kuolemaansa, sillä 6:25:n mukaan Raahab, joka oli auttanut hänen lähettämänsä vakoojat Jerikosta pakoon, oli silloin vielä elossa. Konsonanttitekstin mukaan 5:1 sanoo: "... kunnes me olimme kulkeneet yli" (`aaBaRNuu). Tämän mukaan kirjoittaja kuului n. v. 1407 eKr. Jordanin yli kulkeneisiin. Joos.24:26 sanoo, että "Joosua kirjoitti nämä asiat Jumalan lain kirjaan." Tämä merkitsee, että hän kirjoitti Viiden Mooseksen kirjan eli Pentateukin jatkoksi esityksen oman aikansa tapahtumista (n. vuosina 1407-1360 eKr.), siis nimellään kulkevan kirjan. Lopussa (24:29-33) olevan lyhyen esityksen Joosuan kuolemasta ym. on joku muu lisännyt siihen hänen ja Eleasarin, Aaronin pojan, kuoleman jälkeen.

VT:ssä on 12 historiallista kirjaa, joista Joosuan kirja on ensimmäinen ja Esterin kirja viimeinen. Ne käsittelevät Israelin historiaa Jordanin yli menosta Esterin aikaan eli kautena n. 1447-390 eKr. Tämän ajan historia jakaantuu seuraaviin kausiin:

1. Joosuan ja tuomarien kausi n. 1407-1050.

2. Yhden kuningaskunnan kausi n. 1050-931. 3. Kahden kuningaskunnan kausi n. 931-722. 4. Juudan kuningaskunnan kausi n. 722-586. 5. Baabelin pakkosiirtolaisuuden kausi n. 605/586-536.

6. Meedo-Persian kausi n. 536-390 eKr.

Hebr.4. luvun mukaan Joosua oli Jeesuksen (joiden nimet olivat saman nimen, Jehoshuan, muunnoksia) esikuva/tyyppi: Hän johti israelilaiset maalliseen luvattuun maahan, Kanaaniin. Jeesus johtaa häneen uskovat ja hänelle kuuliaiset iankaikkisen kirkkauden "luvattuun maahan".

Tuomarien kirja

Tuomarien kirja käsittelee aikaa Joosuan kuolemasta lähelle Samuelin syntymää eli kautta n. 1370-1100 eKr. Se kertoo, miten Joosuan ja hänen aikaistensa johtomiesten kuoltua israelilaiset uudistuvasti kääntyivät palvelemaan Kanaanin kansojen epäjumalia. Herran rankaisi heitä antamalla heidän joutua vihollistensa valtaan. Kun he katuivat luopumustaan ja huusivat Herran puoleen, hän lähetti heille tuomareiksi (hebr. ShooFeTiiM) nimitettyjä johtomiehiä vapauttamaan heidät vihollisten vallasta. Tuomarin kuoltua he jälleen kääntyivät palvelemaan kanaanilaisten epäjumalia, ja niin tämä "kierre" toistui kerta toisensa jälkeen.

Israelilaisen perimätiedon mukaan Tuomarien kirja on Samuelin laatima. Raamattu ei ilmoita sen kirjoittajaa. 1:21 osoittaa, että se on laadittu ennen v. 1002 eKr., jolloin Daavid valloitti Siionin vuorilinnan jebusilaisilta, tehden sen (ja Jerusalemin, johon se kuului) pääkaupungikseen.

Ruut

Ruutin kirja kertoo, miten Juudan heimoon kuuluva beetlehemiläinen Elimelek Tuomarien aikana meni nälänhädän johdosta Mooabiin ja kuoli siellä. Hänen leskensä Noomi palasi samoin leskeksi jääneen miniänsä Ruutin kanssa Beetlehemiin. Siellä Ruut joutui Booaan vaimoksi, ja heille syntyi poika Oobed, josta tuli Iisain, Daavidin isän, isä. Ruut kuului siten Jeesuksen esivanhempiin (Matt.1:5).

Israelilaisen perimätiedon mukaan Ruutin kirja on Samuelin kirjoittama. Raamattu ei sano, kuka on sen tekijä. Kirjan tapaukset kuuluivat Samuelin lapsuuden ja nuoruuden aikaan eli Tuomarien kauden loppuvaiheeseen n. vv. 1110-1100.

Ensimmäinen Samuelin kirja

Samuelin ja Kuningasten kirjat sisältävät yhtäjaksoisen historian Samuelin syntymästä Juudan pakkosiirtolaisuuteen Baabelissa ja sen kuningas Joojakinin /Jekonjan vankilasta vapautumiseen eli n. kauden 1100-560 eKr. Se oli alkujaan yksi kirja, mutta LXX jakoi sen neljään osaan, joista myöhemmin on ruvettu käyttämään nimiä 1. ja 2. Samuelin kirja sekä 1. ja 2. Kuningasten kirja. Raamattu ei ilmoita, kuka oli tämän historiateoksen laatija. Sen ja Aikakirjojen sisältö on (Saulin kuolemasta asti, 1Sam.31/1Aikak.10. Ennen sitä 1Aikak. sisältää pääasiassa sukuluetteloja) suureksi osaksi samaa. Niissä mainituista kirjallisista lähteistä tärkeimmät ovat: Oikeamielisen kirja (2Sam.1:18). Näkijä Samuelin historia. Profeetta Naatanin historia. Tietäjä Gaadin historia (1Aikak.29:29). Salomon historia (1Kun.11:41). Israelin ja Juudan kuningasten aikakirjat (1Kun.14:19,29).

Masoreettisessa VT:ssa Joos. - Kun. kirjat muodostavat "Varhaisemmat profeetat"-nimisen osan, mikä viittaa siihen, että niissä esitetään Israelin historiaa profeetalliselta kannalta. 1-2Aikak. sisältää suureksi osaksi samaa historiaa temppelin ja pappispalvelun näkökulmasta. Molemmatkin olivat Jumalan säätämiä Israelin elämän puolia, jotka täydensivät toisiaan.

1Sam. kertoo ajasta Samuelin syntymästä Saulin kuolemaan. 1:1-25:1 käsittelee Samuelin aikaa ja perustuu ilmeisesti mainittuun "Näkijä Samuelin historiaan", siis ensikäden lähteeseen.

Toinen Samuelin kirja

Toinen Samuelin kirja on suoranaista jatkoa 1Sam:lle ja on saman tekijän laatima. Se käsittelee Daavidin kautta Saulin kuolemasta lähelle aikaa, jolloin Daavid siirsi hallituksen pojalleen Salomolle, eli vuosia n. 1010-971 eKr.

Ensimmäinen Kuningasten kirja

Ensimmäinen Kuningasten kirja jatkaa Israelin historian esitystä Daavidin hallituksen lopusta 971 eKr. Juudan kuninkaan Joosafatin kuolemaan ja Jooramin nousuun valtaistuimelle 848 eKr. sekä Ahabin pojan Ahasjan tuloon Israelin kuninkaaksi Samariassa ja hänen hallituksensa alkuvuosiin.

Toinen kuningasten kirja

Tähän kirjaan ei liity lisätietoa.

Aikakirjat

Aikakirjojen historia ulottuu Aadamista Kooreksen julistukseen, kattaen ajan (MT/KR n. 4076 - 537 eKr. LXX: n. 5642 - 537 eKr.). Aadamista Saulin kuolinpäivään siinä on kuitenkin miltei vain sukuluetteloja. Sen laatija on omien mainintojensa mukaan käyttänyt kirjallisina lähteinään mm. Samuelin, Naatanin ja Gaadin historioita (1Aik.29:29), kuningas Daavidin aikakirjaa (1Aik.27:24) sekä Israelin ja Juudan kuningasten aikakirjoja. Sanheribin sotaretkeä, Hiskian sairautta ja niihin liittyviä asioita koskeva esitys perustuu nähtävästi Jesajan kirjaan (36-38). Aikakirjat käsittelevät miltei yksinomaan eteläisen eli Juudan valtion historiaa, sivuuttaen jokseenkin kokonaan pohjoisen valtion eli Israelin historian. Esitys tapahtuu pääasiassa temppeli- ja pappispalvelun näkökulmasta, ja täydentää lukuisissa kohdissa Kuningasten kirjoja.

Esra

Esran kirja on VT:n ensimmäinen Baabelin pakkosiirtolaisuuden jälkeisiltä ajoilta oleva kirja. Muut sen kauden kirjat ovat Nehemian, Esterin, Haggain, Sakarjan ja Malakian kirjat.

Esran kirjassa on kaksi pääosaa:

1. Aika Kooreksen julistuksesta 537 eKr. toisen temppelin vihkimiseen 516 eKr.: luvut 1-6. 2. Esran tulo Jerusalemiin ja hänen toimintansa alkupuoli, aika 457-445 eKr.: luvut 7-10. Esra alkaa kirjoittaa 1. persoonassa ("minä") 7:28:sta alkaen. Kirja on nähtävästi hänen laatimansa. Siinä lainattujen virallisten asiakirjojen on todettu olevan tyylin ja kielen puolesta samanlaisia kuin sen kauden Meedo-Persian valtakunnan asiakirjat yleensä. Tämä puhuu niiden aitouden puolesta.

Nehemia

Nehemia oli Meedo-Persian kuningas Artakserkses I:n (464-24 eKr.) juomanlaskija Eelamin Suusanissa, joka oli yksi valtakunnan neljästä pääkaupungista. Kuultuaan Jerusalemin ja Juudean olojen kurjuudesta hän vei asian paastoten ja rukoillen Jumalalle ja sen jälkeen kuninkaalle, pyytäen lupaa mennä sinne järjestämään asioita. Kuningas nimitti hänet Juudan medinan (hallintopiirin, joka oli satraappikunnan osa) maaherraksi (PecHaH), antaen hänelle valtuudet mm. Jerusalemin muurin rakentamiseen. Hänen johdollaan tämä suoritettiin lyhyessä ajassa. Sen jälkeen Nehemia järjesti yhdessä Esran kanssa Jerusalemin ja Juudean uskonnolliset ja yhteiskunnalliset olot Mooseksen lain mukaisiksi.

Nehemian kirja on suureksi osaksi jatkoa Esran kirjalle. Ensimmäisen persoonan (minä, me) käyttö kirjan useimmissa kappaleissa osoittaa, että se on joko Nehemian itsensä laatima, tai että sen tekijä on käyttänyt Nehemian kirjoitettuja muistelmia. V. 1903 Assuanin luota Etelä-Egyptistä löydetyt Elefantinen papyrukset ja sitten 1962 Dalijen luolasta löydetyt ns. Samarian papyrukset ovat joissakin asioissa antaneet lisätietoja Esran ja Nehemian kirjojen käsittelemistä asioista ja tukeneet niiden luotettavuutta.

Nehemia oli Juudean maaherrana ensin vv. 445-432 ja lyhyen väliajan jälkeen n. vv. 431-409 eKr. (5:14. 13:6,7.). Hänen kirjansa on nähtävästi laadittu pian sen jälkeen.

Sekä Esran (7:6,9,28. 8:18,22,31) että Nehemian (2:8,18) kirjoille ovat ominaisia sanonnat, että heidän työnsä menestys johtui Jumalan hyvän käden olemisesta heidän päällään. Heidän suorittamallaan Jerusalemin ja Juudean uskonnollisen ja yhteiskunnallisen elämän järjestämisellä on ollut kauaskantoisia vaikutuksia Israelin myöhempään historiaan, jopa meidän aikaamme asti. Heidän aikanaan samassa hengessä toiminut profeetta Malakia (4:4) lausui Herran sanana sen, mikä oli heidän toimintansa johtotähtenä: "Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja säädöksiksi."

Ester

Esterin kirja osoittaa, miten Herra, Israelin Jumala, on seurannut kansansa elämää, johtanut ja hoitanut sitä myös sen eläessä hajaannuksessa muiden kansojen keskuudessa. Sellaisena kuin tämä kirja on hebr. VT:ssä (MT), siinä ei mainita Jumalan nimeä, mutta Hänen kaitselmuksensa on siinä selvästi havaittavissa. VT:n Apokryfikirjoissa on lisäyksiä Esterin kirjaan, ja niissä puhutaan Herrasta, joka on vanhurskas ja laupias, samaan tapaan kuin VT:ssä yleensä. Näiden lisäysten alkuperästä on kaksi erilaista olettamusta: 1. Ne on laadittu jälkeenpäin, eivätkä Israelin hengelliset johtajat hyväksyneet niitä. 2. Ne ovat alunperin kuuluneet tähän kirjaan, mutta puurimjuhlan (jonka alkuperästä tämä kirja kertoo, ja jossa se luetaan) maallisen ja riehakkaan luonteen vuoksi siitä on poistettu jokainen Herran/Jumalan nimen maininta ja kaikki suoranaisesti uskonnollinen aines, ettei näitä pyhiä asioita siinä vahingossakaan lausuttaisi turhaan tai häväistäisi. Tässä Raamatussa on viittaukset niihin, mutta ei tekstejä.

Laajalle levinneen olettamuksen mukaan Esterin kirjan Ahasverosta on pidetty Persian kuningas Kserkses I:nä (485-465 eKr.). LXX:ssa hänet on tulkittu Artakserkseeksi, ja juutalainen historioitsija Josefus (Ant.XI,6) tekee samoin. Hänen täytyi olla Artakserkses II Mnemon (404-359 eKr.). Historia tuntee vain yhden Kserkses I:n kuningattaren, jonka nimi oli Amestris. Esterin kirjan tapaukset ovat luultavasti toteutuneet n. 6-8 vuotta Esran ja Nehemian kauden jälkeen. Tämä kirja on rohkaissut vainottuja hajaannuksessa asuvia juutalaisia luottamaan siihen, että Jumala pitää heistä huolta eikä salli heidän tuhoutua, vaikka he joutuvatkin kärsimään.

Job

Jobin kirja on VT:n viisauskirjallisuuden ensimmäinen edustaja. Toiset ovat Sananlaskut ja Saarnaaja. VT:n Apokryfikirjoista tähän ryhmään kuuluvat Viisauden ("Salomon viisaus") ja Siirakin ("Jeesus Siirakin pojan") kirjat, joita kristittyjenkin piireissä on paljon luettu.

Jobin kirjan johdanto (1-2) ja päätös (42) ovat suorasanaiset, muut osat ovat runoa. Kirja pohtii kysymystä, miksi hurskas joutuu kärsimään. Samaa asiaa käsittelee mm. Ps. 73. - Luvut 3-37 sisältävät Jobin ja hänen neljän ystävänsä, Elifaan, Bildadin, Soofarin ja Elihun, keskusteluja. 38-41 on Herran puhe Jobille ja 42:2-6 Jobin katuva vastaus. 42:7-17 on kirjan päätös.

Uusin maa, jossa Job asui, oli Pohjois-Arabiassa Palestiinasta itään. Edomin maa sisältyi siihen (Val.v.4:21). Seuraavat seikat viittaavat siihen, että Jobin elämä ja tämän kirjan laatiminen kuului patriarkkojen, lähinnä Aabrahamin, kauteen:

1. Jobin ikä oli yli 200 vuotta, mikä oli sille kaudelle ominaista.

2. Kirja ei mainitse Israelin heimoja, sen orjuutta Egyptissä, sen sieltä lähtöä eikä Siinain tapahtumia, joten se on ajalta ennen niitä. 3. Siinä (42:11) mainitaan patriarkkojen kautena käytetty raha/paino kesita (1Moos.33:19). 4. Uhrit toimitti perheenisä, eikä leeviläistä papistoa mainita.

5. Luonnon ihmeistä puhuttaessa tässä kirjassa ei mainita lähiseudun Sodoman, Gomorran ym. hävitystä valtavassa järkytyksessä v. 2068 eKr. Kirja on todennäköisesti laadittu ennen sitä Aabrahamin elämän alkukautena.

Jobin kirja mainitsee kirjoittamisen kolmesti (13:26; 19:23; 31:35), mikä osoittaa, että kirjoitustaito oli Jobille ja hänen ystävilleen tunnettu. Arkeologian havaintojen mukaan (Sumeria, Ebla ym.) se oli sillä alueella tunnettu ja laajassa käytössä ainakin toista vuosituhatta ennen Aabrahamia.

Job eli koettelemustensa jälkeen 140 vuotta (42:16). Hänellä oli siten runsaasti aikaa tämän kirjan laatimiseen, ja hän saattoi tarkistuttaa ystävillään heidän puheitaan koskevat esitykset. Ne eivät alunperin varmaankaan olleet runoasuisia, mutta tekijä on ne pannut huolella laadittuun runomuotoon.

Nimi Jahve (JaHWeeH) esiintyy Jobin kirjassa 10 kertaa ja patriarkkojen ajalle ominainen Saddai (ShaDDai) 31 kertaa. Useimmin käytetyt Jumalan nimet ovat Eel ('EeL) 55 kertaa, Elohim ('ELooHiiM) 17 kertaa ja Eloah ('ELooaH) 41 kertaa. Tämäkin viittaa patriarkkojen kauteen.

Psalmit

Psalmien kirjan eli Psalttarin hebr. nimi TeHiLLiJM merkitsee "Ylistystä". Sen kreikk. (Septuaginta, LXX) nimi Psalmoi/Psalteerion tarkoittaa kielisoittimin säestettyjen laulujen kokoelmaa. Nimi Psalttari johtuu siitä. Se oli Israelin seurakunnan rukous-, kiitos, ja virsikirja. Psalmit ovat peräisin Mooseksen ajalta n. 1400 eKr. pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan n. 500 eKr.

Useimmissa psalmeissa on otsikko, 34:ssä ei sellaista ole. Otsikkojen mukaan niistä on 73 Daavidilta, 12 Aasafilta, 12 koorahilaisilta, 2 Salomonilta (72,127), 1 Moosekselta (90) jne. Monien psalmien otsikoissa oleva sana "veisuunjohtajalle" viittaa niiden käyttöön temppelikuorojen esityksissä. Sisältönsä puolesta psalmit voidaan jakaa katumus-, opetus-, kiitos-, rukous-, lohdutus-, historiallisiin (katsauksia Israelin historiaan ja sen antamiin opetuksiin), kuninkaallisiin ja profeetallisiin psalmeihin. Viimeksimainituista tärkeimpiä ovat messiaaniset eli Kristuksesta puhuvat psalmit, joita UT:n selvien sanojen mukaan on 13, niistä 8 Daavidin. Hänestä psalmistana ks. 1Sam.16:23 ja 1Sam.23:1.

Hebr. runoudessa ei ole rytmiä eikä loppusointuja, jotka ovat meidän runoudellemme ominaisia. Sille on luonteenomaista "ajatusrytmi", joka ilmaistaan rinnakkaisuudella, parallelismilla. Sen tavallisimmat muodot ovat: 1. Synonyyminen, jossa miltei sama ajatus esitetään säkeistön eri osissa, esim: "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvossa, ei seiso syntisten tiellä eikä istu, missä pilkkaajat istuvat" (1:1). 2. Antiteettinen, jossa eri osien ajatukset ovat vastakkaisia, esim: "Herra tuntee vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie vie kadotukseen" (1:6). 3. Synteettinen, jossa toinen osa kehittää ja täydentää ensimmäisen ajatusta, esim: "Pelasta kansasi ja siunaa perikuntaasi. Kaitse heitä ja kanna heitä ainiaan" (28:9).

Antiteettinen parallelismi on erityisen yleinen sananlaskuissa. Esim: "Herran pelko jatkaa elinpäiviä, mutta jumalattomien vuodet lyhenevät... Herran johdatus on nuhteettoman turva, mutta väärintekijäin turmio." Sananl.10:27,29.

Jumalan kansa käyttää edelleen Psalttaria paljon "rukouskirjanaan", sillä se antaa rukoussanat ihmiselämän moninaisissa vaiheissa. Psalmeihin perustuvat virret osoittavat, miten niitä on ymmärrettävä ja tulkittava kristilliseltä kannalta.

Sananlaskut

Sananlasku on lyhyt ytimekäs lause, joka esittää koetellun elämänviisauden. Sen hebr. nimi MaaShaaL merkitsee "vertausta" nähtävästi siksi, että sananlaskuissa huomattavalta osalta verrataan toisiinsa hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, viisasta ja tyhmää. Niillekin on ominaista hebrealaisen runouden rinnakkaisuus eli parallelismi eri muodoissaan. Esim: "Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä" (synonyyminen p.). "Viisas poika on isälleen iloksi, mutta tyhmä poika on äidilleen murheeksi" (antiteettinen p.) (9:10. 10:1).

Sananlaskujen tarkoitus on opettaa elämänviisautta suhteessa Jumalaan ja ihmisiin, herättää oikeita vaikuttimia ja johtaa oikeaan käytökseen, menettelyyn ja arvostelukykyyn. Ne varoittavat jumalattomuudesta, valheesta, vääryydestä, riidasta, siveettömyydestä, juoppoudesta ja muusta pahasta, mikä turmelee elämää ja vie Jumalan vihan alle. VT:n Sananlaskujen lisäksi samantapaista viisautta sisältävät Apokryfikirjoihin kuuluvat Siirakin ja Viisauden kirjat.

Sananlaskujen kirja alkaa sanoilla: "Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut." 1Kun.3:11-13 kertoo Herran antaneen Salomolle viisautta, ja 1Kun.4:32 sanoo hänen sepittäneen 3000 sananlaskua. Todennäköisesti ne eivät kaikki olleet alunperin hänen itsenäisesti muodostamiaan, vaan hän käytti myös kuulemiaan tai lukemiaan sananlaskuja, korjaten ja muuttaen niitä tarpeen mukaan Jumalan tahdon mukaisiksi. Salomon sananlaskujen lisäksi tässä kirjassa on "Lemuelin, Massan kuninkaan, sanoja" (31:1-9) ja "Aagurin, Jaaken pojan, sanoja" (31). Näiden mainintojen lisäksi emme tiedä heistä mitään. Heidän on täytynyt olla Israelin Jumalaan uskovia ja hänen Henkensä johtamia.

Saarnaaja

Saarnaajan kirjan nimi VKR:ssa on Salomon saarnaaja. Tämä nimi perustuu kirjan 1. luvussa oleviin sanoihin: "Saarnaajan sanat, Daavidin pojan, joka oli kuninkaana Jerusalemissa... Minä olen hankkinut suuren viisauden ja sitä yhä lisännyt yli kaikkien, jotka ovat ennen minua hallinneet Jerusalemissa" (1:1,12,16). Vaikka näissä kohdissa ei mainitakaan Salomon nimeä, ne tarkoittavat selvästi häntä eivätkä sovi kehenkään muuhun.

Saarnaajan kirja puhuu Jumalasta kaiken Luojana, ylläpitäjänä ja hallitsijana. Se osoittaa, että oikeaa viisautta on elämä uskossa Häneen ja kuuliaisuudessa Hänelle. Kirjoittaja kertoo harhailuistaan ja "tyhjän tavoittelusta", tehden sen varoitukseksi muille. Hän pohtii kysymystä, mikä ihmiselämässä todella "kannattaa" ja on tavoittelemisen arvoista ja mikä ei. Hänen loppupäätelmänsä on: "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa."

Laulujen laulu

Tämän kirjan (KR: Korkea veisu) alkusanojen mukaan se on Salomon laatima. Israelilaisen perimätiedon mukaan hän laati tämän kirjan nuoruudessaan, hallituksensa varhaisessa vaiheessa, Sananlaskut keski-iässään ja Saarnaajan kirjan vanhuudessaan. Salomoon ja hänen aikaansa tässä kirjassa viittaavat seuraavat seikat: 1. Tamma faraon vaunujen edessä (1:9), liittyy siihen, että Salomo otti vaimokseen faraon tyttären (1Kun. 3:1), joka matkusti Jerusalemiin tamman vetämissä vaunuissa. 2. Kirja mainitsee lukuisia paikkoja eri puolilla maata samaan valtakuntaan kuuluvina (Een-Gedi, 1:14, Saaron, 2:1, Gilead, 4:1, Senir/Hermon, 4:8, Tirsa, 6:4, Hesbon, 7:4, Karmel, 7:5, Libanon, 7:4 ym.). Daavidin jälkeen näin oli vain Salomon aikana. 3. 60 kuningatarta ja 80 sivuvaimoa (6:8) viittaavat hänen hallituksensa alkupuoleen ja tuskin sopivat kehenkään muuhun Israelin kuninkaaseen. Myöhemmin hänellä oli 700 ruhtinaallista puolisoa ja 300 sivuvaimoa (1Kun.11:1-3).

Sekä Israelissa että kristillisessä kirkossa tätä kirjaa on tulkittu vertauskuvallisesti (allegorisesti) Herran ja Israelin - Kristuksen ja seurakunnan suhteita kuvaavana. Raamattu käyttää niistä muuallakin samantapaista kuvannollista puhetta (Hoos.2:19s. Hes.23. Ef.5:22-32. Ilm. 19:7-9). Tyyppisen eli esikuva-tulkinnan mukaan tämä kirja oli alunperin rakkausruno - luonnollinen rakkauskin on Jumalan luoma - mutta samalla se eri tavoin vertauskuvallisesti kuvaa Kristuksen ja seurakunnan suhteita. Liberaaliset tulkitsijat pitävät sitä vain rakkaus- tai häälauluna.

Jesaja

Jesaja kertoo kirjansa 6. luvussa saaneensa armon osallisuuden ja profeetan tehtävän kuningas Ussian kuolinvuotena (740 eKr.). Kirjansa alussa hän sanoo toimineensa profeettana Juudan kuningasten Ussian (767-740), Jootamin (740-732/1), Aahaan (732/1-716), Hiskian (716-687) ja Manassen (687-642) aikoina. Talmudin perimätiedon mukaan hän kuoli marttyyrinä ("rikki sahattu", Hebr.11:37) Manassen vainotessa Herran profeettoja. Se tapahtui nähtävästi 680-luvun loppupuolella.

Jesajan kirja on VT:n profeetallisista kirjoista tärkein. Siitä on UT:ssa lainauksia enemmän kuin mistään muusta VT:n tämän ryhmän kirjasta. Erikoinen seikka on, että tämän kirjan alkuosassa (1-39) on yhtä monta lukua kuin VT:ssa on kirjoja, ja sen loppuosassa (40-66) yhtä monta lukua kuin UT:ssa on kirjoja (39-27). Jesajan nimi (hebr. JeSha'JaaHuu) merkitsee: Jahve/Herra pelastaa.

Liberaalis-kriittiset teologit yleensä väittävät, että Jes.40-66:n kirjoittajat olisivat eläneet osaksi v. 540 vaiheilla Baabelissa (40-55, ns. Toinen eli Deutero-Jesaja) ja osaksi vv. 535-530 vaiheilla Palestiinassa (56-66, ns. Kolmas eli Trito-Jesaja). Tämä olettamus on käymätön seuraavista syistä: (1) UT ottaa lainauksia kirjan kaikista osista sanoen niitä kaikkia Jesajan kirjoittamiksi. (2) Israelin historia ei tiedä mitään 540-30 vaiheilla eläneistä suurista profeetoista. Sen piirissä kirjoitettiin tarkoin muistiin historian tapaukset, ja on mahdotonta, että sen keskuudessa olisi ollut tällaisia huomattavia profeettoja, joihin ei olisi jäänyt viittaustakaan. (3) Kirjan eri osissa on monia samanlaisia tai toisiaan muistuttavia kohtia, mitkä viittaavat samaan tekijään. (4) Jes. 40-55, jota väitetään Baabelissa laadituksi, mainitsee Palestiinalle, eikä Baabelille, ominaisten kasvien nimiä. Sen kirjoittaja on tuntenut hyvin Palestiinan maantiedon, mutta ei paljoakaan Mesopotamiasta. Tämän osan kirjoittaja on asunut Palestiinassa.

Kriitikkojen pääperuste väitteelle Jesajan kirjan eri tekijöistä eri aikoina on heidän epäuskon-olettamuksensa, että todellinen tulevaisuuden tapahtumien ennustaminen on ollut mahdotonta, ja että n. 740-682 toiminut profeetta Jesaja ei ole voinut ennustaa v. 540 vaiheilla alkaneita tapauksia, joihin sisältyy Kooreksen nimi. Kriitikot väittävät, että näitä tapahtumia käsittelevien osien kirjoittajien on täytynyt elää niiden aikana. On kuitenkin huomattava, että kirjan tässä osassa on luku 53, josta on sanottu, että se on kuin Golgatan tapausten (v. 30 jKr.) silminnäkijän kirjoittama, ja ne tapahtuivat n. 700 vuotta Jesajan ajan jälkeen. Lisäksi Jesajan kirjassa on ennustuksia paljoa kaukaisemmista asioista, jotka ovat toteutumassa vasta meidän aikanamme ja joista osa kuuluu vieläkin tulevaisuuteen. Väite, että ennustusten esittäjät olisivat eläneet niiden "täyttymisen" kautena, on siksi mahdoton. Näiden profetiain täytyy olla Jumalan Hengen profeetoille antamia. On huomattava, että Jesajan aikalainen Miika ennusti (5:1-4) tulevan Messiaan syntymäpaikan, Beetlehemin, sekä (5:4-19) talvella 1991 olleen ns. Persian lahden sodan. Nämä profeetat eivät ole voineet saada tietojaan mitenkään muuten kuin Jumalan ilmoituksesta. "Ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta" (2Piet.1:21).

Kaikki tosiasiat tukevat vuosituhansia vallinnutta käsitystä, että Jesajan koko kirja on tämännimisen profeetan n.vv. 740-682 eKr. laatima.

Jeremia

Jeremia oli Leevin heimoon kuuluva pappi, kotoisin Anatotin pappiskaupungista Jerusalemin läheltä. Hän sai kutsun profeetaksi nuorena n. v. 627 eKr. hurskaan Joosian (640-608 eKr.) ollessa Juudan kuninkaana. Jeremialla oli hyvä ystävyys tämän hallitsijan kanssa. Joosian poika ja seuraaja Joojakim (608-597) oli jumalaton mies, joka poltti Jeremian kirjan, kun sitä luettiin hänelle (36). Jeremia saneli sen uudelleen kirjurilleen Baarukille, lisäten siihen "paljon samantapaisia sanoja". Joojakimin aikana Jeremia joutui kätkeytymään välttyäkseen joutumasta vangituksi ja mahdollisesti surmatuksi.

Joojakimin veljen ja seuraajan Sidkian (597-586), Juudan viimeisen kuninkaan, loppuvuodet 588-586 Jerusalem oli Nebukadnessarin (605-562), Uus-Baabelin/Kaldean kuninkaan, joukkojen piirittämänä. Jeremia oli osan siitä ajasta vankina. Kaupungin valloituksen ja hävityksen (v. 586) jälkeen hän sai Nebukadnessarin määräyksestä olla vapaana. Tämä oli näet saanut tietää Jeremian vaatineen Juudaa alistumaan hänen valtaansa ja olemaan kapinoimatta. Jerusalemin hävityksen jälkeen Juudasta Egyptiin menneet juutalaiset veivät Jeremian ja Baarukin mukanaan vastoin heidän tahtoaan. Osa Jeremian kirjasta, ainakin luvut 43-46, on laadittu Egyptissä. Israelilaisen perimätiedon mukaan Jeremia ja Baaruk menivät mukana, kun Nebukadnessar Egyptin valloitettuaan (582) vei siellä tapaamansa juutalaiset Baabeliin. Jeremian kirjan loppukappale, joka kertoo kuningas Joojakinin/Jekonjan vapauttamisesta vankilasta (562/1) Baabelissa (52:31-34), on ilmeisesti lisätty siihen siellä.

Jeremian kirja syntyi näiden tapausten aikana n. 67 vuoden kuluessa. Viimeiset "suuret kirjaprofeetat" Hesekiel ja Daniel olivat Jeremian nuorempia aikalaisia, jotka toimivat profeettoina Baabelissa.

Valitusvirret

Valitusvirsien kirja koostuu viidestä sururunosta v. 586 eKr. tapahtuneen Jerusalemin ja sen temppelin hävityksen johdosta. Tästä hävityksestä kertoo mm. Jeremian kirjan viimeinen luku. Kirjassa ei mainita sen tekijää. Septuagintan, Vulgatan ja Syyrialaisen VT:n mukaan sen laatija oli Jeremia. Kielenkäyttö ja kirjoitustyyli viittaavat häneen sen tekijänä. Jeremia oli tämän hävityksen silminnäkijä. Hävityksen varsinaisena syynä hänen mukaansa oli kansan syntielämä ja epäjumalien palvonta, minkä johdosta Jumala rankaisi sitä tällä tavalla. Hän oli profeettojensa kautta monet kerrat uhannut tehdä näin, jos parannukseen nöyrtymistä ei tapahtuisi.

Tämän kirjan luvut 1 - 4 ovat aakkosellisia siten, että niiden jakeet alkavat hebrean aakkosilla niiden järjestyksessä. Viimeinen luku ilmaisee surun siten, että jakeiden loppuosat ovat lyhyempiä kuin niiden alkuosat.

Hesekiel

Hesekiel oli pappi, Aaronin jälkeläisiä. Hän oli joutunut v. 597 Baabelin pakkosiirtolaisuuteen yhdessä kuningas Joojakinin ym. kanssa. Siellä hän asui juutalaisten pakkosiirtolaisten parissa Kebarjoen (Baabelin ja Nippurin kaupunkeja yhdistävän kanavan) varrella (1:3), mutta siirtyi sitten Tell-Aabibiin, joka sekin oli Kebarin varrella. Se 30. vuosi, jona Hesekiel alkoi saada Jumalan näkyjä, oli nähtävästi hänen elämänsä 30. vuosi. Se oli kuningas Joojakinin ja hänen itsensä pakkosiirtolaisuuden 5. vuosi (1:2) eli 592 eKr. Hesekiel ilmoittaa kirjassaan useita kertoja vuodet, kuukaudet ja päivät, joina hän sai Herralta ilmoituksia. Jerusalemin valloituksesta ja hävityksestä v. 586 hän sai tiedon sieltä paenneelta mieheltä (33:21).

Hesekielin kirja käyttää enimmäkseen 1. persoonaa (esim. 1:1: "minä olin..."), mikä osoittaa, että se on hänen itsensä laatima.

Daniel

Daniel ystävineen kuului v. 605 eKr. Baabelin pakkosiirtolaisuuteen vietyyn 1. ryhmään. Tässä kirjassa on kaksi pääosaa: I. Historiallinen osa (luvut 1-6), jossa laatija käyttää 3. persoonaa (hän). II. Profeetallinen osa (luvut 7-12), jossa hän käyttää 1. persoonaa (minä). Keskiosa 2:4 - 7:28 on aramean- ja muut osat hebreankielisiä. Tämän kirjan aramea on valtion virastojen yleistä valtakunnanarameaa, jota Danielin valtion virkamiehenä oli käytettävä. Kirjan hebrea on samaa tyyppiä kuin Danielin aikalaisen Hesekielin käyttämä.

Daniel laati tämän kirjan, ainakin sen lopullisen muodon, Kooreksen (Kyyroksen) hallitseman Meedo-Persian suurvallan alkuvaiheessa, jolloin hän korkean ikänsä vuoksi vietti "eläkevuosiaan". Virassa hän oli "kuningas Kooreksen 1. vuoteen asti" (1:21) eli 537 eKr. Loppuosa on hänen hallituksensa 3. vuodelta eli 535/4 eKr. (10:1).

Eräässä Qumranin luolasta löydetyssä kirjoituksessa puhutaan Danielin kirjasta profeetallisena kirjana Jesajan ja Hesekielin kirjojen rinnalla. LXX:ssa, joka on 200-luvun eKr. loppupuolelta, Danielin kirja on Hesekielin kirjan jälkeen, siis samassa paikassa kuin meidän Raamatussamme, jonka järjestys perustuu LXX:aan. Juutalaiset kirjanoppineet siirsivät sen myöhemmin VT:n kolmanteen osaan, josta käytetään nimitystä Kirjoitukset (KeThuuBiJM).

Jeesus viittasi Dan.9:27 olevaan profetiaan pian toteutuvana (Matt.24:15), ja toisesta tulemisestaan hän puhui Dan.7:13-14:n sanoja käyttäen (Matt.24:30. 26:64. Mark.14:62). Hän sanoi olevansa tässä Danielin profetiassa puhuttu "Ihmisen Pojan kaltainen", joka kerran tulee taivaan pilvissä ja on oleva maan kaikkien kansojen hallitsija. Näin Jeesus vahvisti Danielin kirjan aitona Jumalan Hengen vaikutuksesta syntyneenä kirjana.

Useat UT:n profetiat rakentuvat Danielin kirjan profetioille ja liittyvät niihin. Dan.7:20-26 olevat ja niihin liittyvät Ilm.13. ja 17. luvun profetiat ovat täyttyneet tai ovat täyttymässä meidän aikanamme.

Hoosea

Hoosea toimi profeettana pohjoisessa eli Israelin valtiossa n. 760-725 eKr. Juudan kuningasten Ussian (767-740), Jootamin (740-732/1), Aahaan (732/1-716) ja Hiskian (716-686), sekä Israelin kuninkaan Jerobeam II:n (782-753) aikana. Kuningas Hiskian ajalla hän nähtävästi tarkoittaa kautta, jolloin tämä oli isänsä Aahaan hallitsijakumppanina (728-716). Hoosea mainitsee 10:14 Assyrian kuningas Salmaneser V:n (728-722), jonka armeija piiritti Samariaa 724-722, mutta joka kuoli ennen sen valloitusta. Sen toteutti hänen seuraajansa Sargon II (722-705). Ilmoituksensa mukaan Sargon vei Israelista toisiin maihin 27.290 henkeä. Hoosea ennusti uudistuvasti, että näin oli tapahtuva, kun israelilaiset eivät nöyrtyneet parannukseen synneistään ja epäjumalien palvelemisesta. Hoosea kuoli luultavasti viimeistään v. 725, sillä hän ei mainitse Samarian piiritystä ja valloitusta tapahtuneina asioina.

Jerobeam II kuului Jeehun (841-814) kuningassukuun. Jeehu oli hävittänyt Israelista Baalin ja Astarten palvonnan (2Kun.10), mutta oli säilyttänyt kultaisten vasikoiden palvonnan Beetelissä ja Daanissa. Tämä Jerobeam I:n Nebatin pojan synti oli Israelissa jatkuvana kirouksena. Sekä Hoosea että hänen aikalaisensa profeetta Aamos tuomitsivat sen ankarasti ja julistivat Israelin valtakunnalle loppua sen ja muiden syntien tähden, joista he eivät nöyrtyneet parannukseen.

Jooel

Jooel toimi Jerusalemissa profeettana todennäköisesti kuningas Jooaan (835-796) alaikäisyyden aikana (2Kun.12:1). Jumalattoman Ataljan, Ahabin tyttären, kukistuttua (v. 835) ylimmäinen pappi Joojada johti hallitusta. Elisa oli silloin profeettana Pohjoisessa eli Israelin valtiossa (2Kun.2-9,13).

Jooelin kirjan alkuosa käsittelee kuivuutta ja heinäsirkkavitsausta, Herran etsimistä siinä tilanteessa, Hänen antamaansa apua ja siitä johtunutta kiitosta. 2:28-32 on Hengen vuodatusta koskeva profetia, jota Pietari lainasi saarnassaan helluntaina (Apt.2:17-21). Jooelin kirjan 3. luvussa on profetia Joosafatin laakson sodasta ja sitä seuraavasta Israelin armahduksesta.

Aamos

Aamos oli kotoisin Juudan Tekoasta n. 10 km Beetlehemistä kaakkoon. Ammatiltaan hän oli paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä (1:1. 7:14). Herra lähetti hänet profeetaksi Pohjoisen eli Israelin valtion etelärajan lähellä olevaan Beeteliin, jossa oli sen tärkein "valtakunnan temppeli" kultaisine vasikankuvineen. 1:1:n mukaan Israelin kuninkaana oli silloin Jerobeam II (782-753) ja Juudan kuninkaana Ussia (767-740). Tässä mainittu maanjäristys oli niin voimakas, että sitä muistettiin vielä profeetta Sakarjan aikana (Sak.14:5) n. 250 vuotta myöhemmin. Juutalaisten perimätiedon mukaan v. 750 vaiheilla oli ankara maanjäristys. Kun kuningas Ussia meni temppeliin suitsuttamaan (2Aikak .26:16-20), "maa alkoi järistä niin rajusti, että temppeliin repesi suuri halkeama. Jerusalemin länsipuolella puolet vuoresta halkesi ja suistui itään". Aamos sai kutsun profeetaksi kaksi vuotta ennen tätä maanjäristystä 750-luvun loppupuolella. Profeetat Hoosea ja Aamos olivat osaksi samanaikaisia. Kumpikin toimi Israelin valtiossa, mutta Hoosean toiminta jatkui ehkä pari vuosikymmentä Aamoksen työn päätyttyä.

Obadja

Obadja ei anna itsestään tietoja, mutta hänen lyhyen kirjansa sisällöstä saadaan viitteitä sen ajan suhteen. Kirja käsittelee Edomille tulevaa rangaistusta syystä, (1) että se oli ylpeä ja itseensä luottava ja (2) että se oli ollut vahingoniloinen "veljensä" Juudan onnettomuuden päivänä, myös ottaen osaa Jerusalemin ryöstämiseen (3,10-13). Tämä Jerusalemin ja Juudan onnettomuus oli todennäköisesti 2Aikak.21:16 kerrottu: Kuningas Jooramin (848-41) aikana filistealaiset ja arabit hyökkäsivät Jerusalemiin ja ryöstivät sen. Edomilaiset olivat sen johdosta vahingoniloisia, ja heitä oli ryöstössä mukana.

Obadjan kirja on nähtävästi laadittu Jooramin hallituksen loppupuolella v. 843/2 eKr. vaiheilla pian mainitun ryöstön jälkeen. Joitakin vuosia ennen sitä profeetta Elija oli lähettänyt Jooramille 2Aikak.21:12-15 lainatun kirjeen. Obadjan kirjan pääsanoma voidaan lausua Sananl.17:5 sanoilla: "Joka toisen onnettomuudesta iloitsee, ei jää rankaisematta."

Obadjan (sekä Jes.34:9-15 ja Jer.49:7-22) ennustama edomilaisten häviäminen kansojen keskuudesta toteutui kolmessa päävaiheessa: (1) Nabatealaiset arabit valtasivat v. 500 vaiheilla eKr. edomilaisten maan ja työnsivät heidät (harvoja maahan jääneitä ja sitten nabatealaisiin sulautuneita lukuunottamatta) pois maastaan Negeviin Juudan eteläosassa. Sitä aluetta ruvettiin sen johdosta nimittämään Idumeaksi. (2) Hasmonealainen (juutalainen) kuningas Johannes Hyrkanus I (135-04) pakotti Idumean asukkaat omaksumaan juutalaisen uskonnon. (3) Juutalaissodan aikana 66-70 jKr. Simon Gerasalainen hävitti Idumean niin perusteellisesti, että siihen ei jäänyt paljon muuta kuin erämaa. Jooel (3:19) ennusti samaa: "eikä jää pakoon päässyttä Eesaun heimosta."

Joona

Muista profeetallisista kirjoista poiketen Joonan kirja kertoo tämän nimisen profeetan elämästä ja toiminnasta, tehden sen samaan tapaan kuin 1Kun.17 - 2Kun.10 kertoo Elijan ja Elisan elämästä ja työstä. 2Kun.14:25:n mukaan Joona, Amittain poika, oli kotoisin Gat-Heeferistä, joka oli n. 5 km Nasaretista Sebulonin alueella Galileassa. Hän eli Jerobeam II:n ollessa Israelin kuninkaana (782-753). Joonan kautta annetun Herran sanan mukaisesti tämä kuningas valloitti takaisin Israelin aiemmin Syyrialle menettämiä alueita.

Joonan varsinainen profeetallinen toiminta tapahtui Niinivessä, jonka Sanherib muutamia vuosikymmeniä myöhemmin teki Assyrian pääkaupungiksi. Se oli Tigrisvirran varrella 500-600 km Palestiinasta.

Joonan toiminta Niinivessä tapahtui todennäköisesti Assyrian kuningas Assur-Dan III:n (772-755) aikana. Useita vuosia kestänyt sisällissota ja rutto olivat koettelemuksia, joita Jumala nähtävästi käytti valmistaakseen Niiniven asukkaita Joonan parannussaarnalle. Joonan aikaisen "herätyksen" jälkeen Niinive vajosi pian takaisin syntielämäänsä ja epäjumalien palvelemiseen. Sen valloitus ja hävitys, joka on Naahumin profeetallisen kirjan aihe, tapahtui v. 612 Uus-Baabelin/Kaldean kuningas Nabopolassarin ja Meedian kuningas Kyaksareen sotajoukkojen toimesta.

Niiniven raunioissa on kaksi pääosaa, Kojundzik ja Nebi Junus (= profeetta Joona). Tämä nimi on säilyttänyt muiston Joonan toiminnan merkityksestä Niinivessä. Jeesus puhui Joonan kirjassa kerrotuista asioista todellisina historiallisina tapauksina, nim. Joonan olosta suuren merieläimen sisässä ja hänen saarnansa kautta Niinivessä tapahtuneesta "herätyksestä" (Matt.12:39-41. Luuk.11:29-32).

Miika

Miika, samoin kuin Jesaja, toimi profeettana Juudassa sen kuningasten Jootamin (740-732/31), Aahaan (732/31-716) ja Hiskian (716-687) aikana. 2Kun.15:34 ja 18:3 antavat Jootamista ja Hiskiasta todistuksen, että he tekivät sitä, mikä oli oikein Herran edessä. Aahas sitä vastoin "ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran...silmissä" (2Kun.16:2), vaan palveli epäjumalia eikä Herraa.

Miikan kotipaikka Mooreset oli Gatin kaupungin lähellä Filistean rajamailla. Laakis, Juudan toiseksi suurin kaupunki, oli sekin lähellä, ja samoin oli Jerusalemin ja Egyptin välinen valtatie. Hän laati kirjansa useiden vuosien aikana tapausten vyöryessä eteenpäin ja Herran antaessa hänelle ilmoitussanomia. Hän ei enää elänyt vuoden 701 suurten tapausten (Jes.36-38) aikana, sillä hän ei viittaa niihin.

Naahum

Naahum oli kotoisin Elkosista, jonka sijainnista ei ole varmuutta. Nimi Kapernaum (hebr. KaFaR-NacHuuM = Naahuminkylä) johtunee toisesta samannimisestä miehestä. Elkosi oli nähtävästi Juudassa. Naahum toimi profeettana Juudan kuningas Joosian (640-608) aikana, joten hän oli Jeremian, Habakukin ja Sefanjan aikalainen. 3:8 mainittu Noo-Ammonin/Theben ryöstö Etelä-Egyptissä tapahtui v. 664 Assurin kuningas Assurbanipalin (668-627/6) valloittaessa maan.

Naahumin kirja on pääasiassa ennustus Niiniven, Assurin pääkaupungin, valloituksesta ja hävityksestä. Sen suorittivat 612 eKr. Uus-Baabelin/Kaldean kuningas Nabopolassar (625-605) ja Meedian kuningas Kyaksares I (625-585), jotka olivat liittolaisina sodassa Assuria vastaan. Siitä päätellen, että Naahumin aikana Assur oli vielä "täysissä voimissa" (1:12), tämä kirja on laadittu 630-luvulla. 620-luvulla siinä vaikutti Jes.10:16 ennustettu "näivetystauti".

Habakuk

Habakuk oli Naahumin aikalainen. Hän toimi profeettana Juudassa kuningas Joosian (640-608) aikana 630- tai 620-luvulla. Hän ennusti Kaldean eli Uus-Baabelin vallan nousun (1:6-10). Ks. sel. 2Kun.23:29 ja Naahumin kirjan johdanto. Sanat "minun kielisoittimillani" (3:19) näyttävät viittaavan siihen, että Habakuk oli leeviläinen temppelimuusikko. Hänen kirjansa tärkeimpiä kohtia on 2:4: "vanhurskas on elävä uskostaan".

Sefanja

Sefanja (samoin kuin Jeremia, Naahum ja Habakuk) toimi profeettana Juudan kuningas Joosian (640-608) aikana. Sefanja ei mainitse Joosian toimeenpanemaa epäjumalien palvonnan hävittämistä. Hän puhuu ennustavana profetiana "Baalin jäännösten", "epäjumalien pappien nimien" ja epäjumalisuutta harjoittavien Herran pappien hävittämisestä (1:4-5). Tämä viittaa Joosian alaikäisyyden aikaan 630-luvulla ennen hänen "reforminsa" alkua. Sefanjan voimakas parannussaarna oli nähtävästi sysäys siihen. Hänen ennustuksensa, että Herra oli "tuhoava Assurin, tekevä Niiniven autioksi" (2:13), toteutui v. 612 eKr.

Haggai

Haggai kuului Baabelin pakkosiirtolaisuudesta v. 536 palanneeseen ensimmäiseen joukkoon. Serubbaabelin ja Joosuan ym. johdolla he laskivat uuden temppelin perustuksen. "Maan kansan" vastustuksen ja juonien johdosta työ keskeytyi lähes 15 vuodeksi. Meedo-Persian kuningas Daarejaves/Darius I:n (521-486) toisena vuonna profeetat Haggai ja Sakarja (Esra 5:1) kehottivat ja rohkaisivat Baabelista palanneita juutalaisia jatkamaan tämän temppelin rakentamista ja saattamaan sen päätökseen. Darius I hyväksyi sen, vieläpä määräsi suoritettavaksi sen kustannukset valtion varoista (Esra 6). Juudan kuningas Joojakinin pojanpoika Serubbaabel oli silloin Meedo-Persian kuninkaan asettama Juudan medinan (hallintopiirin, satraappikunnan osan) maaherra. Joosua oli ylimmäinen pappi.

Hagg.1:1 ja 2:1,10 mainitsevat, että temppelin rakentamista koskevat Herran sanat tulivat Haggaille 6.,7. ja 9. kuussa, meidän ajanlaskumme mukaan syys- joulukuussa v. 520. Kun vuosi alkoi kevätpäiväntasauksen jälkeisenä uutenakuuna, Hagg.1:1 mainittu kuudennen kuun 1. päivä oli syyskuussa v. 520.

Sakarja

Sakarja toimi aluksi yhdessä Haggain kanssa (Esra 5:1). Heitä sanotaan siksi joskus "kaksoisprofeetoiksi". Vuoden 520 syksyllä kumpikin kehotti ja rohkaisi pakkosiirtolaisuudesta palanneita juutalaisia ryhtymään jälleen uuden temppelin rakentamiseen. Johtajina siinä toimivat maaherra Serubbaabel ja ylimmäinen pappi Joosua/Jeesua (Ks. johd. Haggain kirjaan ja sel. Hagg.2:23). Sakarjan isä oli Berekja. Hänestä puhutaan kuitenkin isoisänsä (1:1) mukaan myös Iddon poikana (Esra 5:1).

1:1:n mukaan Herran sana tuli Sakarjalle Daarejaves/Darius I:n toisena vuotena (520 eKr.) pari kuukautta myöhemmin kuin Haggaille. Hänen kirjansa 1. osa (1-8) liittyy osittain temppelin rakentamiseen. Sen 2. osan (9-14) profetiat ulottuvat Kristuksen toisen tulemisen jälkeiseen aikaan asti. Profeetallisista kirjoista Sakarjan kirja sisältää Jesajan kirjan jälkeen eniten Kristusta ja uutta liittoa koskevia profetioita.

Sakarjan kirjan 2. osa on laadittu vuosikymmeniä 1. osan jälkeen uudessa tilanteessa. Siihen aikaan Dareios I (521-485) ja sitten hänen seuraajansa Kserkses (485-465) kävivät sotaa kreikkalaisia ("jaavanilaisia") vastaan kärsien tappiot mm. Maratonin (490) ja Salamiin (480) taisteluissa. Sak. ei puhu tästä sodasta, mutta siinä on profetia Meedo-Persian suurvallan kukistumisesta Aleksanteri Suuren toimesta (9:3-8).

Uusi tilanne, jossa Sakarjan kirjan 2. osa on laadittu, ja uudet aivan eri asioita koskevat Herran antamat ilmoitukset ovat vaikuttaneet, että se poikkeaa huomattavasti kirjan alkuosasta. Ne ovat kuitenkin selvästi saman profeetan käsialaa. Olettamukset kirjan 2. osasta paljoa myöhemmin eläneen profeetan (ns. Toisen eli Deutero-Sakarjan) laatimana ovat riittäviä perusteita vailla. Israelin historiassa ei ole vähäisintäkään viittausta tällaiseen myöhemmin eläneeseen profeettaan.

Malakia

Malakia, hebr. MaL'aaKhiJ (perusmuoto MaL'aaKh) merkitsee "sanansaattajani", "lähettilääni". Hän toimi profeettana Esran ja Nehemian kautena. Hänen profeetalliset sanomansa painottivat Herran tahtona samoja asioita kuin Esra ja Nehemia, jotka pyrkivät järjestämään Palestiinan juutalaisten pakkosiirtolaisuuden jälkeisen elämän Mooseksen kirjojen säädösten mukaiseksi. Tämä näkyy sanoista: "Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeussäädöksiksi" (Mal.4:4).

Malakian kirjassa mainittu temppeli alttareineen (1:6-7,10. 2:1 jne.) oli v. 516 vihitty toinen temppeli. Juudassa oli silloin Meedo-Persian kuninkaan asettama käskynhaltija (PecHaH,1:8). Hän ei ollut Nehemia, joka ei ottanut lahjoja ja palkkioita (Neh.5:14-18), kuten tämä käskynhaltija teki (1:8). Malakia toimi profeettana todennäköisesti v. 450 vaiheilla ennen Nehemian saapumista, joka tapahtui v. 445.

Malakian julistus ja kirja tähdensi seuraavia asioita: (1) Temppelin pyhät toimitukset oli suoritettava oikeassa hengessä ja Mooseksen kautta annettujen Herran ohjeiden mukaisesti. (2) Jumalan sanaa oli opetettava oikein ja vaellus ojennettava sen mukaiseksi. Tämä opetustehtävä oli erityisesti leeviläisillä papeilla. (3) Seka-avioliitot vierasuskoisten kanssa olivat kiellettyjä, kuten Mooseksen laki sääti. (4) Tässä laissa säädetyt temppeliin annettavat kymmenykset oli suoritettava rehellisesti. (5) Sapatti oli pidettävä Herran siinä antamien ohjeiden mukaisesti.

Malakia, Esra ja Nehemia elivät vanhan eli Siinain liiton kaudessa. Jumala tahtoi, että Hänen kansansa silloin palveli Häntä rehellisesti ja sydämestään Hänen heille antamiensa opetusten ja ohjeiden mukaan. Malakian (ja muiden profeettojen ym.) nuhteet ja kehotukset osoittivat, missä kohdissa israelilaiset laiminlöivät velvollisuutensa ja rikkoivat Jumalaa vastaan. Me elämme uuden liiton ajassa, ja meidän on uskottava ja palveltava Jumalaa Uuden testamentin opetusten ja säädösten mukaan (Matt.28:20).