Ero sivun ”Apokryfikirjat 1938” versioiden välillä

Nykyinen versio 20. tammikuuta 2011 kello 16.48

Apokryfikirjat 1938

Juditin kirja

Juuditin kirja on vauhdikas tarina nuoresta ja kauniista leskestä, joka yllättäen riisuu leskenkaapunsa ja lähtee vihollisen leiriin vapauttamaan kotikaupunkinsa assyrialaisten piirityksestä. Israelilaisten tilanne näyttää epätoivoiselta, mutta sinä yönä, jona vihollispäälikkö aikoo vietellä Juuditin, tämä toteuttaa julman aikeensa. Hän hakkaa irti päälikön pään, ja piirittäjät joutuvat pakokauhun valtaan. Israelilaiset viettävät kiitosjuhlan Jerusalemin temppelin edustalla. Kirja on laadittu toisella vuosisadalla eKr. Siinä vuorottelevat historiallinen kerronta, puheet ja opetusjaksot. Kirjan henkilöitä on pidettävä enemmän vertauskuvallisina kuin todellisina, ja ne edustavat Israelia orjuuttaneita voimia. Käyttämällä hyväkseen hellenistisen kirjallisuuden tehokeinoja kirjoittaja haluaa osoittaa juutalaisuuden etevämmyyden muihin uskontoihin nähden. Keskeisiä ovat juutalaisuuden rituaaliset piirteet, jotka kirjan nimihenkilö esimerkillisesti täyttää. Juudit noudattaa juhla-aikoja, suorittaa säädetyt pesut tunnontarkasti ja nauttii ainoastaan lain sallimaa ravintoa. Kirjan sanomana on, että Jumala voi auttaa kansaansa toivottomissakin tilanteissa.

Viisauden kirja

Kirja on näyte itämailla suositusta viisauskirjallisuudesta. Sen välitön lukijakunta on koostunut Aleksandrian kaupungin juutalaisväestöstä, joka tuntee myös kreikkalaista ajattelutapaa. Kirjoittaja haluaa samalla kääntyä ei-juutalaisen lukijankin puoleen ja valottaa usein vainojen kohteeksi joutuneen juutalaisen vähemmistön vaiheita ja ominaisuuksia. Vanhan testamentin mukaan Herran pelko on viisauden alku. Kirjoittajan kielellä tämä tarkoittaa, että viisaus säteilee maailmaan Jumalasta ja tuo itsensä ilmi luonnossa ja moraalissa. Ihminen voi oman aikansa tapahtumia ennakkoluulottomasti tarkkailemalla päästä perille elämän lainalaisuuksista. Ymmärrys on joka tapauksessa arvokkaampaa kuin pitkä ikä, eikä vanhuuskaan - toisin kuin Vanhassa testamentissa - ole itsestään selvä Jumalan siunauksen osoitus. Ihmisen tulee kartuttaa elämisen taitoaan ja pyrkiä sopusointuun Jumalan ja ympäristönsä kanssa. Viisauden kirjassa puhutaan paljon ihmisen kuolemattomuudesta, mutta ylösnousemusta siinä ei vielä mainita. Ikuinen elämä on astumista Kaikkivaltiaan kasvojen eteen ja liittymistä hänen lastensa joukkoon. Kirja on syntynyt noin vuonna 100 eKr. ja se on antanut kristilliselle perinteelle enemmän virikkeitä kuin muut apokryfiset kirjat. Sen vaikutusta voi panna merkille Roomalaiskirjeen jaksoissa, joissa Paavali kuvaa pakanoiden räikeää epäjumalanpalvelusta ja Jumalan pitkämielisyyttä syntisiä kohtaan.

Tobian kirja

Tobiaan kirja on värikäs kertomus juutalaisesta perheestä, joka saapui pakkosiirtolaisten mukana Assyriaan 722/21 eKr. Siellä nimihenkilön isä Toobit kohoaa hyvään yhteiskunnalliseen asemaan. Mutta kun saadaan tietää, että Toobit hautaa salaa kuninkaan teloittamia juutalaisia, »Niiniven muurin taakse viskattuja», häneen ei enää luoteta. Hän joutuu naapureiden pilkattavaksi ja tulee lopulta sokeaksi. Toobit lähettää poikansa Tobiaan liikematkalle Meediaan. Poika palaa matkalta avioituneena ja tuo isälleen tuliaisiksi ihmeellisen silmälääkkeen. Kaikki on sujunut onnellisesti sen johdosta, että hänellä on seuranaan enkeli Raafael Asariaan (»Jumala auttaa») nimisenä. Kertomukseen punoutuu useita itämailla tunnettuja tarinanaiheita. Mielikuvituksen lento, yliluonnollisten voimien estoton kuvailu ja eräät epäjuutalaiset piirteet viittaavat siihen, että teos on kirjoitettu Palestiinan ulkopuolella, mahdollisesti Babyloniassa. Kirjoittaja valottaa oman aikansa tapahtumia, mutta yksityiskohdat eivät häntä kiinnosta. Hän haluaa tähdentää juutalaisen hautaustavan tärkeyttä, hyvien tekojen arvoa ja uskollisuutta Mooseksen laille. Farisealaisen herätysliikkeen vaikutusta ei ole vielä havaittavissa, minkä vuoksi kirja lienee syntynyt noin vuonna 200 eKr. Tobiaan perhehistoria on kuulunut katolisten maiden suosikkilukemistoon ja sen vaikutus maalaustaiteeseen on huomattava.

Barukin kirja

Baarukin kirja on laadittu profeetta Jeremian uskollisen ystävän nimissä 150-luvulla eKr. Babyloniin siirtynyt Baaruk kirjoittaa kirjeen, joka toimitetaan rahalahjan kanssa Jerusalemiin jääneille juutalaisille. Kertovaa johdanto-osaa seuraavat synnintunnustus ja kehotus rukoilla Israelin puolesta. Tämän jälkeen esitys vaihtuu runomuotoiseksi viisauden opetukseksi. Jumalan laki on korkein viisaus, ja Jerusalem saa vielä kerran lohdutuksensa. Kirjaa on käytetty synagogaliturgian osana. Tämä viittaa hepreankieliseen alkuperään, vaikka teosta levitettiin eri kielille tehtyinä käännöksinä.

Ensimmäinen makkabealaiskirja

Kirja kuvaa katkeraa vapaustaistelua, jota juutalaiset kävivät vuosina 175-134 eKr. ja joka kohdistui Syyrian harjoittamaa kreikkalaistamispolitiikkaa ja sortoa vastaan. Syyrian kuningas Antiokhos Epifanes kielsi juutalaisilta ympärileikkauksen ja sapatinvieton ja saastutti Jerusalemin temppelin pakanallisilla uhrimenoilla. Juutalaisia johti voimakas ja ovela sissipäällikkö Juudas, jolle annettiin nimi Makkabialainen, Vasaramies. Hänen avullaan temppeli valloitettiin takaisin ja vihittiin uudelleen käyttöönsä. Tapahtuman muistoksi vietetään joulukuussa kahdeksanpäiväistä temppelin vihkimisen muistojuhlaa, hanukkaa, Joh. 10:22. Juudaksen kuoltua taistelua jatkavat hänen veljensä. Kirjaan sisältyy eräitä historiallisesti arvokkaita tietoja. Kirjoittajan mielestä makkabialaiset ovat Jumalan aseita Israelin vapauttamiseksi. Esitystä elävöittävät tuon tuostakin suorat lainaukset asiakirjoista. Saddukealaisten ja farisealaisten välisessä kiistassa kirjoittaja on ottanut puolueettoman kannan. Kirja on laadittu noin vuonna 100 eKr. ja alun pitäen heprean kielellä. Teoksen päähenkilö Juudas on aiheena Händelin samannimisessä oratoriossa.

Toinen makkabealaiskirja

Toinen Makkabilaiskirja kuvaa pääasiassa samoja tapahtumia kuin ensimmäinen Makkabilaiskirja, joten kysymys ei ole jatko-osasta vaan itsenäisestä teoksesta. Kirjoittaja kertoo vapaustaistelun vaiheista vuosina 175-161 eKr. ja on kiinnostunut taistelun uskonnollisesta merkityksestä ja temppelin suurista juhlista. Kirja alkaa kahdella kirjeellä, jotka Palestiinan juutalaiset osoittavat Egyptissä asuville maanmiehilleen. Kirjeenvaihdon aiheena on Jerusalemin temppelin uudelleen vihkiminen. Temppelin alennustilasta voidaan kirjoittajan mielestä syyttää kreikkalaisuuteen taipuneita pappeja. Kirjoittajan näkökulma on selvästi juutalaisen diasporan. Teoksen arvellaankin syntyneen Egyptissä, mahdollisesti 124-70 eKr. Kirjaan sisältyy useita järkyttäviä marttyyrikertomuksia. Eräät ajatuskulut auttavat ymmärtämään joitakin Hebrealaiskirjeen ja Ilmestyskirjan kohtia. Israel on muukalaisena vaeltava Jumalan kansa. Uskon kestäminen ahdingossa, toivo kuolleiden heräämisestä sekä esirukous poisnukkuneiden puolesta - siinä eräitä piirteitä kirjan rikkaasta sisällöstä.

Lisäyksiä Esterin kirjaan

Juutalaisen Esterin tarinaa on kerrottu useina muunnelmina. Lyhyessä asussa se sisältyy Vanhan testamentin kanonisiin kirjoituksiin. Seuraavat kertomukset ovat syntyneet kreikaksi ja täydentävät tunnettua kertomusta Persian kuninkaasta Ahasveroksesta, joka tunnetaan historiassa paremmin nimellä Kserkses sekä juutalaisesta orpotytöstä, joka kauneutensa ansiosta kohoaa kuningattareksi. Lisäykset on kirjoitettu noin sata vuotta eKr.

Lisäyksiä Danielin kirjaan

Vanhan testamentin kertomus profeetta Danielista on kiehtonut myöhempien aikojen kirjoittajia ja antanut virikkeen useisiin itsenäisiin kertomuksiin. Danielin kirjan kreikkalaiseen laitokseen kuuluu eräitä kansantarinoita, joista osa on kertovaa ja osa runomitallista ainesta. Suosittu on kertomus kauniista, uskollisesta Susannasta, jonka kaksi vanhaa miestä yrittää vietellä hänen kylpiessään puutarhassa. Kertomus Beelistä ja lohikäärmeestä on suunnattu epäjumalanpalvelusta vastaan. Lisäyksien lopussa on vielä kaksi runoasuista rukousta, joiden aiheena on Danielin kolme ystävää tulisessa pätsissä.

Manassen rukous

Vanhan testamentin apokryfisten kirjojen kokoelman päättää Manassen rukous, jossa jumalattomuudestaan tunnettu Juudan kuningas rukoilee anteeksi menneitä syntejään. Rukous on tarkoitettu luettavaksi toisen Aikakirjan kohdan 33:12 jälkeen. Rukouksen syntyaika on epävarma. Siinä ylistetään isien Jumalaa ja kuvataan häntä pakkosiirtolaisuuden jälkeiselle juutalaisuudelle luonteenomaisella tavalla vanhurskaiden hallitsijaksi. Tunnustusta saavat osakseen etenkin Jumalan nuhteettomat palvelijat, patriarkat.